Puitelaki, jossa on kovin paljon lässynlässynläätä ja lähinnä vain sovitaan uusien suunnittelu- ja valvontaprosessien perustamisesta.

Vaikka koko maailman vähentäisi päästöjään 80% vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä, on meillä silti edessä CO2- pitoisuuden nousu tasolle 450 ppm ja väistämätön katastrofaalinen ilmastonmuutos. Tuo jäljellejäävä ihmiskunnan 20% päästömäärä, luonnon yhä pahenevat CO2- ja CH4-päästöt ja ilmaston n. 30 vuoden hitaus takaavat, että ilmastonmuutos jatkaa pahenemistaan yhä vuoden 2050 jälkeenkin. Painopistettä pitäisi siirtää merkittävästi sopeutumiseen ja selviytymiseen. On esim. melko todennäköistä, että lämpimämpien alueiden ruokahuolto kokee täydellisen katastrofin viimeistään 450 ppm:n CO2-tasolla. Suomessa parin asteen lämpenemisen vaikutus esim. metsätuholaisten määrään saattaa myös vaarantaa meidän oman metsätaloutemme.

Vihreiden kaltaisten jarrumiesten kuuntelun aika on ohi. Koko maa pitää mobilisoida ei pelkästään hiilineutraalin yhteiskunnan saavuttamiseksi, vaan yleisesti energiataloudellisesti, raaka-aineellisesti ja sosiaalisesti kestävän yhteiskunnan rakentamiseksi. Suomessa on varauduttava merkittäviin maanviljelyllisiin ja metsätaloudellisiin ongelmiin, lähialueiden poliittiseen epävakauteen, kymmenien miljoonien ilmastopakolaisten liikkeisiin, raaka-aineiden saatavuusongelmiin, varaosien puutteeseen ja yleisesti hauraiden järjestelmien korvaamiseen vakaammilla, yksinkertaisemmilla ja lujemmilla järjestelmillä. Kestämättömästi rakennetut monimutkaiset, kalliit, korjauskelvottomat ja ulkomailta tuodot teknologiset laitteistot on tehtävä tarpeettomiksi siellä, missä ne eivät ole välttämättömiä. Esim. asuntojen kunnossapito ei saa perustua sille, että Kiinasta saa jatkossakin sähkömoottoreita ja elektroniikkaa ilmanvaihtokoneisiin.

(Yksikään politikko ei vielä tässä vaiheessa uskalla ehdottaa valtion raskasta interventiota esim. huoltovarmuusjärjestelmän massiivisen laajentamisen puolesta tai sitä että valtio rajoittaisi hauraiden ja monimutkaisten teknologioiden käyttöä niiden lyhytaikaisesta markkinakannattavuudesta huolimatta. Vaikutukset yksityiselle sektorille ja monikansallisille toimijoille olisivat yksinkertaisesti liian rajuja, ja Suomen valtion uudenlaista kestävän kehityksen suunnitelmataloutta ei katsottaisi hyvällä esim. kansainvälisissä rahoittajapiireissä.)