Kirjeenvaihtaja Laura Saarikosken jäähyväiset: Suomalainen nainen tajuaa Yhdysvalloissa olevansa mies

Kaikkialla nähdään vaaroja.

Naapurissamme oli pitkään rakenteilla talo, jossa ei ollut vielä ulko-ovia. Minä pelkäsin, että lapset juoksisivat sisään ja loukkaisivat itsensä. Naapurini ei ajatellut sitä. Häntä huoletti, että kuka tahansa voisi mennä kellariin käyttämään lapsia seksuaalisesti hyväkseen.

Amerikkalaiset ovat myös uskonnollisempia kuin suomalaiset. Alastomuus on heille automaattisesti seksuaalista, ja siksi se on vaarallista. Lapsia pitää suojella näkemästä toisiaan tai vanhempiaan alasti, koska se tuo heille vääriä ajatuksia. Synti on läsnä, vaikka usko olisi jo hiipunut.

Amerikkalaisystäväni sanoi, että onneksi hän sai poikia, niin hänen miehensä joutuu aikanaan kertomaan heille kukista ja mehiläisistä. Kun minä sanoin, että sehän on vain biologiaa, minulle naurahdettiin.

Taas se omituinen nudistiäiti höpöttää.

SEKSIN ja rikollisuuden lisäksi Yhdysvaltain keskiluokka näkee valintoihin liittyviä vaaroja. Ne alkavat tosi nuorina. Onko lapsi oikeassa kerhossa oikeanlaisten lasten seurassa?

Yhden viisivuotiaan isä sanoi minulle olevansa huolissaan: jos hänen tyttärensä ei aloita kolmatta harrastusta tänä vuonna, pääseekö tytär koskaan Yaleen?

Äidit antavat lapsilleen iltapäivisin tukiopetusta. Yksi ystäväni sanoi, että hänen seitsenvuotias tyttärensä on jo ymmärtänyt koulun olevan leikkiä varten. Todellinen opiskelu tapahtuu äidin kanssa kotona.

Äidit myös pyytävät koulussa menestynyttä lasta mielellään kylään, koska he haluavat pitää oman lapsensa kehittävässä seurassa. Yksi äiti kysyi minulta suoraan, voisiko lapseni leikkiä hänen lapsensa kanssa, koska nämä ovat ”älyllisesti samalla tasolla”.

Kesäleirit valitaan jo joulun alla – vanhemmat kun ovat koko kesän töissä. Suosittuja ovat sellaiset leirit, joissa on joka päivä eri ohjelmaa, kuten jousiammuntaa, purjehdusta tai luonnontieteitä. Erityisleireillä voi suorittaa etukäteen koko seuraavan vuoden matematiikan oppimäärän.

Kun kerron, että omat lapseni ovat kesällä mökillä ja onkivat tai sienestävät, se on amerikkalaisten mielestä herttaista mutta vähän omituista. Eihän ohjelmoimaton vapaa-aika valmista lapsia armottomaan kilpailuun.

JOS OLISIN amerikkalainen nainen, en olisi huolestunut vain lasteni menestyksestä. Joutuisin olemaan huolestunut myös heidän terveydestään. Epäonni voi olla Yhdysvalloissa elämän ja kuoleman kysymys.

Yhden amerikkalaisen ystäväni poika sairastui syöpään. Kun hän parantui, äidin työpaikalla leikattiin väkeä ja äiti sai potkut. Työn mukana meni koko perheen sairausvakuutus, koska Yhdysvalloissa vakuutus on yleensä sidottu työpaikkaan.

Jos poika sairastuisi uudestaan, häntä ei olisi enää varaa hoitaa. Siksi äidin piti ottaa uusi, huonompi työ toisessa osavaltiossa. Perhe muutti pois vastoin tahtoaan, mutta nyt sillä oli vakuutus.

Kuvitelkaa, että oman lapsen elämä voi olla kiinni yksistä potkuista. Ja me Suomessa valitamme heti, kun terveyskeskuksessa on jonoa.

KAHDEKSAN vuotta Yhdysvalloissa on jättänyt minuun ison jäljen. Pidin itseäni Suomessa reippaana ja ahkerana, mutta nyt olen tajunnut, että amerikkalaisiin naisiin verrattuna olen ihan pullamössö.

Minulta puuttuu riskejä, joita amerikkalaisperheet kohtaavat koko ajan. En pelkää elantoni, terveyteni, turvallisuuteni tai lasteni tulevaisuuden puolesta. Jos putoaisin, putoaisin amerikkalaisiin verrattuna matolta lattialle.

Olen myös vähän nolona siitä, miten pitkään olen ollut etuoikeutettu tajuamatta sitä. Minulta on itse asiassa päässyt usein unohtumaan, että olen nainen. Olen matkustanut paljon yksin, pyytänyt nuorena miehiä ulos ja tappanut torakoita ajattelematta mitään. En jaksa puhua ulkonäöstäni, enkä peittele ikääni. Vasta Yhdysvalloissa olen tuntenut erottuvani joukosta.

Samalla olen alkanut ajatella, että minun olisi pitänyt olla vielä rohkeampi ja kunnianhimoisempi ihan vain siksi, että suomalaisena naisena minulla on siihen mahdollisuus. Olen tehnyt vaativaa työtä, matkustanut paljon ja elättänyt perhettä. Mieheni ei ole vain ”osallistunut” lastenhoitoon, vaan olemme jakaneet sen.

Yhdysvalloissa olen tajunnut, että maailman mittakaavassa olenkin mies. Mies, joka voi antaa varvaskarvojensa kasvaa ihan rauhassa.

/r/Suomi Thread Parent Link - hs.fi