Palomiehiä ei saa töihin syrjäseudulle – ”ylipalomiehen virka auki 11 000 asukkaan paikkakunnalla, ei yhtään hakemusta”

Toisaalta jos haluat joskus muuttaa ulos siitä omakotitalosta, on se sitten kyllä helpompi myydä suositummalla alueella verrattuna kuolevaan kaupunkiin. Eli periaatteessa jos voit todennäköisesti myydä talon aluetta vaihtaessasi ja pääset suht omillesi vrt et saa kaupaksi taloa ja menetät sijoituksesi kokonaan, on halvempi talo käynytkin lopulta mahdollisesti jopa kalliimmaksi vaikka alkuhinta olisi moninkertainen. Toki isommasta lainasta tulee enemmän kulujakin, joten voitolle siinä ei välttämättä pääse, ja mitä markkinoiden ennustamiseen tulee, laitan mieluummin apinan heittämään tikkaa niistä asioista kuin teen itse mitään arviota esim. 10v päähän.

Verojuttuihin en ota kantaa, olen vissiin heikko niissä, kun eivät ole soitelleet kesäduunistakaan takaisin. No ei, se voi hyvinkin motivoida. Mutta se ei riitä, jos kaikki kaverit, tutut ja perheet on muualla, ja lähialueen palveluista poistetaan kerralla valtaosa. Kyllä siinä melkein pitää olla jotain lisää kirsikkana päällä, etenkin jos on se tänäkin päivänä kovin juhlistettu significant other, jolle pitäisi taikoa myös oma pesti siitä pikkukylästä.

Itse olen sen verran erakko, että mielellään asustelisin pikkukylässä, mutta tuli nuorempana valittua jostain syystä nämä kauppatieteet, joten tuskin tulee toteutumaan. Tämä piirre ei vain oman kokemuksen mukaan tunnu toistuvan kovin monessa ihmisessä.

En muuten ole perehtynyt talojen hintoihin kuolevissa kylissä, spekuloin vain investoinnin pitkäikäisyyttä. Palomiehenkin työn miellän siinä suhteessa nuorempien ukkojen työksi, puhtaasti intensiivisyyden takia, että uskoisin erityisesti tällaisessa ammatissa töitä tekevän tyypin ihan realistisesti muuttavan joskus poiskin siitä omakotitalosta. Kenties isompaan kylään ja muihin hommiin, tai saman alan hommiin mutta eri tehtävässä. Saatan kyllä olla ihan väärässä tämän suhteen, en ole perehtynyt alaan.

/r/Suomi Thread Parent Link - yle.fi