Väyryseltä rajuja väitteitä Sauli Niinistöstä: ”Rajatarkastusten palauttamisesta keskusteltiin – miksi ei ryhdytty?”

Tasavallan presidentti ei päätä rajatarkastuksista. Valtioneuvosto päättää. Ensin Väyrynen syyttää Niinistöä valtaoikeuksiensa ylittämisestä ja samassa blogikirjoituksessa asiasta, joka ei kuulu presidentin valtaoikeuksiin. Viesti on ristiriitainen. Saako valtaoikeuksia ylittää vai ei?

Tasavallan presidenttinä Sauli Niinistö on puuttunut ratkaisevalla tavalla Suomen sisäpolitiikkaan. Kesäkuussa hän ryhtyi julkisesti tukemaan Kokoomuksen pyrkimyksiä syrjäyttää johtoaan vaihtanut Perussuomalaiset hallituksesta. Tämän tueksi hän antoi asemaansa sopimattomia lausuntoja uuteen puoluejohtoon valituista henkilöistä. Sauli Niinistö on keskeisessä vastuussa sekä Perussuomalaisten hajoamisesta että Kokoomuksen aseman vahvistumisest hallituspolitiikassa.

Maahanmuuttopolitiikassa Suomen ulkopoliittinen johto on toiminut kelvottomasti. Sekä tasavallan presidentti että vastuuministerit ovat laiminlyöneet tehtävänsä Eurooppaan ja Suomeen suuntautuneen muuttoliikkeen hillitsemiseksi.

Kun Suomeen suuntautui saman vuoden syksyllä voimakas muuttoliike länsirajan yli, esitin, että Suomen tulisi palauttaa osittaiset rajatarkastukset, kuten Itävalta ja Saksa olivat jo tehneet. Olin asiasta sähköpostiyhteydessä Juha Sipilään, Timo Soiniin ja Sauli Niinistöön. Esitin ajatukseni myös julkisuudessa. Vastauksellaan Sauli Niinistö osoitti, että rajatarkastusten palauttamisesta oli keskusteltu. Miksi siihen ei ryhdytty?

Väyrysen blogikirjoitus, johon juttu viittaa.

/r/Suomi Thread Link - uusisuomi.fi